Ajatus toimintakeskuksesta syntyi jo kuusi vuotta sitten, mutta toimintamme kasvaessa aloimme lähestyä asiassa Hararen kaupunkia vasta loppuvuodesta 2003. Joulukuussa 2006 saimme vihdoinkin ostetuksi 0,4523 hehtaarin tontin, joka on kooltaan hiukan pienempi kuin mitä olimme toivoneet, mutta sijainnillaan paras mahdollinen Dzivaresekwan keskustassa aivan poliisiaseman ja paikallisen Rujeko-klinikan kyljessä. Huhtikuussa 2007 meillä on ilmestynyt esite, jolla lähestymme eri tahoja yhden miljoonan euron keräämiseksi hankkeen toteutukseen. Olemme saaneet valtakunnallisen keräysluvan Suomessa. Rahat tontin ostamiseen ja suunnittelutöiden alkuvaiheisiin olemme saaneet lahjoituksina Skotlannista ja Englannista. Tarkoituksena on, että etenemme rakennustöissä vain sitä mukaan, kun varoja kertyy. Olemme myös saaneet alustavan lupauksen toimintakeskuksen TV- ja DVD-laitteista sekä videotykistä. Vaikka rahoitus on pääosin auki, toimintakeskuksen peruskivi lasketiin 12.11.2007. Paikalle tuli arvovaltaisia kutsuvieraita mm. Skotlannista. Tähän noin 560 neliön toimintakeskuksen päärakennukseen olemme suunnitelleet mm. seuraavia toimintoja:
- uudenaikaiset keittötilat
- 120 lapsen ruokala, joka toimii vuoroissa ja jota käytetään myös opiskelutiloina kotitehtävien tekoon ja tarvittaessa myös juhlasalina tai elokuvateatterina
- kolme huonetta tukiopetusta ja psykososiaalista neuvontaa varten
- kaksiosainen kokoustila, joita voidaan myös käyttää tukiopetukseen tai ryhmätöihin
- uudenaikainen ATK-luokka 16 oppilaalle
- kirjasto
- toimistot kenttätyöntekijälle ja kirjanpitäjälle
- varastotiloja
Toimintakeskuksesta löytyvät myös
- talonmiehen asunto
- pelikenttä
- keittiöpuutarha
- oma diesel-generaattori ja porakaivo vesisäiliöineen
Toimintakeskus ympäröidään muurilla ja siihen tulee sähköportti. Toimintakeskuksen asemapiirustuksen ja rakennusjärjestyksen löydät myöhemmin täältä. |